Tämä omasta lapsuudestani tuttu "Lasten toivelaulukirja" on meillä kovassa käytössä. Tai ei itseasiassa oikeastaan enää, aluksi vain, kun muistelin sen avulla vanhoja lastenlauluja. Nyt ne ovat taas palautuneet aktiiviseen muistiin, joten en enää tarvitse sanoja ja nuotteja eteeni. Mutta tuosta kannesta tulivat nyt mieleeni Pirkko Koskimiehen "Pupu Tupuna"-kirjat. Ne ovat nimittäin käsittämättömän hämmentäviä tapauksia. Muistan aivan selkeästi kuinka pienenä tyttönä rakastin noita kirjoja. Pupu Tupuna oli söpö isosilmäinen ja pörröinen pupsi-pupulainen ja sen seikkailut olivat ihania! Muistan myös aivan hyvin kuinka lastenkirjastonhoitaja äitini inhosi noita kirjoja, hänen mielestään kuvitus oli rumaa ja tarinat kökköjä. No, nyt kun olen itse aikuinen olen äitini kanssa täysin samaa mieltä! Pupu Tupuna on melkoisen kamala! Ruma kuvitus ja kökköjä tarinoita.

Missä vaiheessa tämä muutos tapahtui? Lapsena aivan vilpittömästi rakastin Pupu Tupunaa ja nyt yhtä vilpittömästi inhoan. (No, okei, ihan pientä nostalgiaa on yhä jäljellä.) Missä vaiheessa makuni muuttui näin laidasta toiseen? No, toisaalta lapsena toiveammattini oli olla Prinsessa ja olin täysin vakuuttunut siitä, etten koskaan muuta äitini luota pois. Noistakin asioista on mieleni muuttunut melko dramaattisesti.

Mutta jotain myös pysyy. Tuo kuvassa mukana oleva Krokotiili Genan ystävä Muksis on yhä vaan yhtä ihana kuin lapsena!