1. Deichmanske bibliotek

Blogini pitkäaikainen lukija (jos täällä sellaisia käy) saattaa muistaa, että vuosia sitten listasin tänne elämäni kirjastoja. (Nuo vanhat kirjoitukset löytyvät helposti, jos klikkaat "Kirjasto"-kategoriaa tuolta vasemmasta sivupalkista) Silloin pääsin kuitenkin vain numeroon kaksi ja jätin viimeisen kirjaston roikkumaan. Olin juuri muuttanut Osloon ja mietin, että ehkä tuo numero yksi löytyisi täältä. Ja löytyihän se.

Täytyy silti lisätä, että suhteeni Olson pääkirjastoon, Deichmanske bibliotekiin, ei ole lainkaan niin lämmin kuin suhteeni noihin lapsuuteni ja nuoruuteni kirjastoihin Suomessa. Deichmansken kanssa olen tuntenut myös suurta turhautumista ja kiukkua. Sieltä löytyy toki langaton verkko (joka oli suureksi avuksi juuri kaupunkiin muutettuani) ja se on käsittääkseni ainoa paikka koko Oslossa, josta löytyy edes jonkun verran suomenkielisiä kirjoja. Siellä vieitin paljon aikaa ensimmäisenä Oslon syksynäni ja pidän edelleen kovasti tuosta vanhasta ja epäkäytännöllisestä rakennuksesta. Samalla kirjasto vaikuttaa kuitenkin antiikkiselta ja köyhältä Suomen hienoihin uusiin kirjastoihin verrattuna. (Esimerkiksi uudet Sello tai Entresse ovat käsittääkseni melkoisia unelma-kirjastoja.) Tuntuu uskomattomalta, ettei Oslolla muka ole varaa laajempaan kirjakokoelmaan, hienompaan tietokonetilaan tai ylipäätään rakennukseen, joka ei näyttäisi siltä, että on luhistumassa kokoon. Mitä enemmän olen kiertänyt ympäri maailmaa sitä enemmän arvostan Suomen super-hienoa kirjastolaitosta!

Lisäksi olen todella turhautunut Deichmansken suomenkielisen kirjallisuuden osastoon. Toki siellä kirjoja on, mutta olen valehtelematta lukenut niistä ainakin puolet ja se toinen puoli onkin sitten lähinnä Kalle Päätaloa. Masentaa kun samat kirjat nököttävät hyllyssä kuukaudesta (ja vuodesta) toiseen ja uutuudet saapuvat tänne niiiiin hitaasti. Minä, kirjastonhoitajan tyttärenä ja suurena kirjastojen rakastajana en kestä tällaista! Olen vuosien varrella tottunut siihen, että kirjasto on aarreaitta ja täynnä yllätyksiä, ei kokoelma pölyisiä päätaloja. Tiedän, tiedän, pitäisi olla kiitollinen edes niistä muutamasta suomenkielisestä niteestä tai alkaa lukemaan enemmän englanniksi tai norjaksi, mutta kun kaipaan suomen kieltä niin kovin! Kaipaan kirja-uutuuksia! Kaipaan vanhoja klassikoita! En halua ostaa jokaisella Suomen reissullani matkalaukullista kirjoja! (Eikä minulla oikeastaan olisi siihen varaakaan.) Sukulaisten ja ystävien jälkeen taidankin kaivata Suomesta eniten juuri kirjastolaitosta. Joten muistakaa te nauttia siitä siellä, senkin onnelliset suomalaiset!

Toisaalta, tämä Deichmansken kirjasto tulee kuitenkin olemaan tyttäreni ensirakkaus, hänen ensimmäinen kosketuksensa kirjastoon. Siksi vierailemmekin kirjastossa melko usein ja tyttärelleni sieltä löytyykin tarpeeksi luettavaa. Lastenkirjoja löytyy suomeksi muutama, joskus jopa niitä ihan uutuuksia ja norjaksi luettavaa löytyy tietenkin vaikka kuinka paljon! Lapsi selvästi nauttii kirjastoreissuista, hyllyistä täynnä ihanuuksia ja pienistä tuoleista ja sohvista, joilla noita ihanuuksia saa lueskella. Sitä hän ei tosin vielä täysin ymmärrä miksi nuo kotiin asti lainatut suosikkikirjat täytyy lopulta palauttaa takaisin.

Mutta ehkä sen piti mennäkin näin. "Elämäni kirjastot" -sarjan yhdeksän ensimmäistä kirjastoa olivat ne minulle rakkaat ja tärkeät, tämä viimeisin taas on tyttärelleni rakas. Ja koska se on tyttärelleni rakas, on se tietenkin myös minun elämässäni keskeinen kirjasto. Kävellessäni lapsen kanssa käsi kädessä lastenosastolle tuntuu siltä kuin palaisin kotiin.