Kirjoittaja

Reeta Karoliina

kirjani.reeta(at)gmail.com

There's more to life than books, you know, but not much more, not much more (The Smiths)

Hänellä oli myös ihmiskontakteja

 

Neiti Hamilton Lontoossa

 

Olisi valehtelua väittää, ettei hän tehnyt mitään:

hän kävi useissa kirjakaupoissa, vietti tunnin

Victorian ja Albertin museossa (Intian osastolla),

ja käveli pitkin poikin Kensingtonin katuja

kantaen paperipussissa viittä sientä, mustapippurirasiaa,

kirjallista aikakausjulkaisua ja rahaa, joka riitti

kahden viikon vuokraan. Taivas oli pilvinen,

pudonneet lehdet täplittivät asfalttia.

 

Hänellä oli myös ihmiskontakteja: hän puhui

kolmen liikeapulaisen kanssa, ja lehdenmyyjän,

ja vastasi museovirkailijan hyvänyöntoivotukseen.

Palattuaan kotiin hän kirjoitti kirjeen jollekulle Kanadaan,

ehkä, tai Uuteen-Seelantiin, kuunteli uutiset

laittaessaan ruokaa, ja keskusteli viisi minuuttia

vuokraemännän kanssa.

Ilma hengitti myöhäissyksyn kosteaa sumua.

 

Täysi päivä, eikä hukkaan heitetty.

Yö tuli vuodenajan tuntien mukaan.

Hän veti verhot, laittoi sähkötakan lämmittämään,

pesi hiuksensa ja lueskeli kunnes hiukset kuivuivat,

meni sitten vuoteeseen; jossa hän, pimeiden tuntien ajan,

makasi kolmenkymmenen mustan keihään

lävistämänä, ja hänen jäsenensä olivat

tunnottomat, hänen silmänsä tulessa ja veri hänen

suonissaan täynnä tummaa ruostetta ja sairautta.

 

Fleur Adcock

 

Tätä runoa olen miettinyt lähiaikoina, tämän runon teemaa. Kuinka monia surullisia ihmisiä sitä kohtaakaan päivän aikana tajuamattaan, aavistamattaan! Muutama päivä sitten kysyin mieheltäni, että onko minun tuttavapiirini jotenkin radikaalisti erilainen kuin muiden vai onko niin, että ihan hirveän monet ihmiset tässä maailmassa voivat huonosti. Mies epäili, että tuttavapiirini on melko tavallinen ja se juuri tekeekin kaikesta niin surullista. Niin monet täällä ovat uuvuksissa ja ahdistuneita ja niin vähän sitä otetaan missään huomioon. Jotenkin tuntuu, että nykyisin yhteiskunnassa selvitäkseen pitäisi olla joka hetki skarppina ja hyvissä voimissa. Ettei meillä ole tilaa surulle tai väsymykselle. Masennus ei mahdu minnekään ja ehkä siksi siitä paraneminenkin on niin vaikeaa. Kun energia menee siihen, että esitetään kaiken olevan hyvin ja murehditaan sitä kuinka muut reagoivat, jos ne saavat tietää. Tilastot kertovat, että masennus on hirvittävät yleistä, se on ihan kaikkialla ympärillämme ja silti kaikki käyttäytyvät kuin näin ei olisi. Yhteiskunnan ja työelämän arvot vain kovenevat ja tahti kovenee. Kukaan ei missään kehota ihmisiä olemaan lempeämpiä ja armollisempia toisilleen ja itselleen. Kaikki vain sinnittelevät ja puskevat päivän läpi ja makaavat sitten yöllä yksin kolmenkymmenen mustan keihään lävistämänä.

Minäkin esitän aina pätevämpää ja reippaampaa kuin oikeastaan jaksaisin olla. Minäkin olen niin usein oman jaksamiseni äärirajoilla, mutta en huutele siitä toreilla, kun en halua, että minua pidetään ruikuttajana tai reppanana. Ja syksykin on täällä taas ja minua pelottaa jo etukäteen kuinka pahasti masennun tänä vuonna. Miten kestän koko pitkän lokakuun ja vielä pidemmän marraskuun ja sitten vielä monta monta kuukautta seuraavaan kevääseen ja valoon?

Miten osaisin auttaa niitä läheisiäni, jotka voivat huonosti? Miten oppisin kestämään sen tukahduttavan painon, joka syntyy, kun tiedän, että rakas ihminen jossain makaa noiden mustien keihäiden lävistämänä enkä minä osaa irrottaa niistä yhtään, en vaikka mitä tekisin? Miten osaisin kasvattaa lapsen, joka kantaisi mukanaan valoa ja keveyttä ja vain ihan pikkuisen pimeyttä, vain sen verran, että hän oppisi tuntemaan empatiaa muita kohtaan, muttei yhtään enempää? Miten oppisin pyytämää apua ajoissa ja ottamaan apua vastaan? Miten pääsisin eroon häpeästä ja uskaltaisin syleillä hyväksyvästi tätä omaa surkeaa epätäydellistä ihmisyyttäni?

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti 21.09.2010 - 13:13
pieni hymy aina kiva
Eveliina kirjoitti 21.09.2010 - 19:37
Olen samaa mieltä siitä, ettei ihmisiä kannusteta lempeyteen itseä ja muita kohtaan. Kulttuurissa on hyvin vähän sellaista, mikä tukisi riittämisen tunnetta ja liian paljon sellaista, mikä saa itse kunkin kokemaan riittämättömyyttä. Kauneusleikkausten määrän kasvu on vain yksi esimerkki tästä. Taide ja kirjallisuus näyttävät mitä pärjäämisnaamioiden takana tapahtuu. Vielä hullumpaa tämä aika olisi ilman niitä. Eläköön runous! Ja tämä sinun runoviikkosi.
Reeta Karoliina kirjoitti 21.09.2010 - 22:53
Eveliina, nimenomaan! Juuri siksi taide on niin tärkeää, että ainakin sillä kentällä voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Sonja kirjoitti 22.09.2010 - 15:22
Hieno idea tämä runoviikko!

Mieheni täytti juuri 40 vuotta ja siitä mieleeni tuli lempirunoni. Se sopii myös tähän surulliseen teemaan.

Astuin häkkiin villipedon sijaan,
poltin naudalla kakun ja liikanimen parakin seinään,
elin meren äärellä, pelasin rulettia,
söin lounasta frakissa piru tietää kenen kanssa.
Jäävuoren huipulta näin puoli maailmaa,
olin kolmasti hukkua, kahdesti lentää kappaleiksi.
Hylkäsin maan, joka minut ruokki.
Minut unohtaneista saisi kokoon kaupungin.
Maleksin aroilla, jotka muistavat hunnin ulvonnan,
puin ylleni sitä, mikä tulee uudestaan muotiin,
kylvin rukiin, katoin puimahuoneen mustalla
tervahuovalla ja imuroin kaiken paitsi kuivan veden.
Päästin uniini saattovartijan korpinsilmän,
järsin karkotuksen leipää kuorta nirsoilematta.
Sallin äänijänteilleni kaikki äänet paitsi parkumisen;
siirryin kuiskaukseen. Nyt olen neljänkymmenen.
Mitä sanoisin elämästä? Se osoittautui pitkäksi.
Murheen kanssa yksin tunnen solidaarisuutta.
Mutta niin kauan kuin suuni ei ole täynnä savea,
siitä tulee kuulumaan pelkkää kiitollisuutta.

Joseph Brodsky
raila  kirjoitti 22.09.2010 - 18:46
Oh! Yksi pointti tähän teemaan tuli lukiessani: kulttuurimme myös promoaa koko ajan täysillä sitä, että elämän pitäisi olla vapaata kivusta ja kärsimyksestä - on harvinaisempaa kuulla että nuo edellä mainitut ovat osa elämää ja miten siihen suhtautua... Samaan syssyyn tuli myös se, että ihmiset kenties luulevat suojelevansa toisia olemalla näyttämättä pahaa oloaan, vaikka monesti se juuri satuttaakin toisia. Sama koskee varmasti lapsiin suhtautumista usein. Tuosta lapsikysymyksestä, ehkä lapsen kanssa voi itsekin oppia näkemään sitä kaikkea hyvää, valoisaa ja kevyttä mitä elämässä ja ihmisissä on ja miten se ilmenee, tulee maailmaan. Täällä meidän pohjolan totisuudessamme se on niin tärkeää tietoista toimintaa..! Ja lapsihan aistii kuoren alla piilevän pelon ja pimeän, joten käsittelemällä rohkeasti omiaan, tulee keveämmäksi ja valoisammaksi. Olen samaa mieltä tuosta pieni hymy aina kiva, ja se hymy voi olla myös kortti tai jotain ilahduttavaaa ilman syytä joka vinkkaa, että kun tarvitset apuani, olen olemassa kanssasi.
Maana kirjoitti 22.09.2010 - 19:54
En yleensä ole pahemmin välittänyt lukea runoja, mutta aina välillä sattuu eteen sellaisia, jotka tekevät paljon suuremman vaikutuksen kuin moni romaani. Tämä tässä oli kyllä sellainen - osui ja upposi.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2010 - 00:03
Sonja, hieno runo!

Raila, nyökyttelen täällä ja olen ehdottomasti samaa mieltä.

Maana, ihanaa, jos blogini innostaa tutustumaan runouteen! :-) Tämä runo oli kokoelmasta "Kuuna päivänä" ja suomentajana oli… öö, nyt en löydä nimeä, palaan pian ja lisään suomentajan nimen postaukseen.
Reeta Karoliina kirjoitti 23.09.2010 - 18:09
Niin tuo anonyymi olin siis minä itse
Maana kirjoitti 24.09.2010 - 11:18
Kiitos tiedosta. Pitääpä joskus eksyä myös runo-osastolle kirjastossa ja etsiä tuo Kuuna päivänä.
Reeta Karoliina kirjoitti 24.09.2010 - 16:16
Maana, kirjan koko nimi on "Kuuna päivänä - Runoutta Englannista, Skotlannista ja Irlannista". Toimittanut Piritta Maavuori ja tän nimenomaisen runon suomentanut Risto Ahti. Kirja on vuodelta 2003.

Täällä muuten toinen runo samalta kirjailijalta:

http://kirjani.vuodatus.net/blog/233756/neuvoja-hylatylle-rakastajalle/
t kirjoitti 27.03.2011 - 14:06
Tämä on ihana blogi.
Reeta Karoliina kirjoitti 27.03.2011 - 16:17
Oi kiitos! :-)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code