Kirjoittaja

Reeta Karoliina

kirjani.reeta(at)gmail.com

There's more to life than books, you know, but not much more, not much more (The Smiths)

Kirjallinen teehuone

 

Jos mahdollisia rinnakkaistodellisuuksia on olemassa miljoonia, niin jossakin niistä, tuolla tähtien toisella puolen, minä omistan pienen viihtyisän teehuoneen. Toki leikittelen ajatuksella tässäkin todellisuudessa. Toisinaan arjen jyrätessä päälle haaveilen perustavani pienen teehuoneeni, oman rauhan ja tyyneyden saarekkeeni, jonne kömpisin aamuisin unenpöpperössä töihin muiden teetä rakastavien seuraan. Siellä tuntisin kanta-asiakkaani nimeltä ja osaisin suositella jokaiselle juuri heille sopivia teelaatuja ja juuri oikeita teen kanssa nautittavia kirjoja. Istuskelisimme yhdessä rauhallisessa hiljaisuudessa, jokainen teehensä ja kirjaansa uppoutuneena ja nousisimme ylös silloin tällöin vain keittääksemme lisää vettä.

Unelmani tiellä on vain muutamia esteitä. Ensinnäkin pelkään, että Suomen kaltaisessa kahvihullujen maassa teehuone-ideani ei kannattaisi ja saisin nautiskella teestäni ja kirjallisuudestani aivan yksin. Sillä teehuone-ideaani liittyy toki tiiviisti myös kirjallisuus. Teehuoneeni olisi näet samalla jonkinlainen kirjakaupan tai kirjaston sekoitus, jossa kirjoja lojuisi pöydillä ja hyllyillä ja jossa lukeminen olisi, jos nyt ei suorastaan pakollista niin ainakin hyvin vahvasti suositeltavaa toimintaa. (Tähän liittyykin toinen epäilyni, saisinko minä siellä lainkaan tehtyä töitä?)

Olen silti sisustanut teehuonetta mielessäni jo monta kertaa. Pienessä teehuoneessani olisi ainakin 12 pöytää ja jokaisella pöydällä olisi oma teemansa. Yhdessä nurkkauksessa voisi nautiskella tyylikkäästi englantilaista kello viiden teetä, toisessa nurkassa lumoutua arabialaisesta hedelmäteestä – ja tietenkin uppoutua juuri näihin teemoihin sopivaan kirjallisuuteen.

Koska luulen, että lähitulevaisuudessa en tällä planeetalla ja tässä todellisuudessa tule teehuonettani perustamaan, haluan maistaa siitä palasen edes täällä blogissani. Tuosta vasemmalta voitte klikata kohdasta ”Kirjallinen teehuone” ja pääsette suoraan sivulle, jonne kokoan kaikki nämä teehuoneeni pöydät ja nurkkaukset, yhteensopivat teelaadut ja kirjat sekä muut sopivat linkit. Vuoden 2011 aikana esittelen täällä joka kuukausi yhden teehuoneeni pöydän, luultavasti aina kuukauden puolivälissä. (Mutta koska teehuoneeseen kuuluvat oleellisesti rauha ja tyyneys en aio stressata tämänkään asian kanssa ja siksi päivitykset saattavat toisinaan myöhästyäkin.)

Toivotan siis teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi tänne virtuaaliseen kirjalliseen teehuoneeseeni! Lisäksi haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ja teehuoneeni tuleville asiakkaille oikein rentouttavaa vuotta 2011! Toivottavasti tämä vuosi tuo eteenne paljon kuumia teekannuja, hiljaisia iltoja ja paksuja, viisaita kirjoja!

(Niin ja jos joku lukijoistani innostuu ideastani ja haluaa ihan oikeasti perustaa tällaisen kirjallisen teehuoneen on kaikkien ideoitteni varastaminen enemmän kuin toivottavaa! Kunhan vain ilmoitatte minulle mistä teidät sitten aikanaan löytää!)

Jenni kirjoitti 02.01.2011 - 08:56
Oikein hyvää uutta vuotta 2011!

Ja kiitos ihastuttavasta teehuonekirjoituksesta! Minä olen ajatellut monta kertaa melkoisen samantyyppistä kahvilaa. :) Jos voitan lotossa, pyydän sut mukaan ideoimaan... Itse asiassa olen usein ajatellut, että pitäisi kirjoittaa blogiinkin tästä "unelmien kirjakahvila" -asiasta, olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia se ihmisissä herättäisi. Onneksi sinä kirjoitit teehuoneesta, kun en ole saanut mitään aikaiseksi!

Teehuone kuulostaa kyllä kiehtovalta ja harkitulta suunnitelmalta, loistava idea nuo teepöydät. Tulisin heti asiakkaaksesi, vaikka olenkin kahvihullu (teestä minulle tulee niin helposti paha olo, etten viitsi juuri juoda sitä). Innolla seuraan virtuaalisen teehuoneesi kehittymistä ja taidanpa vinkata siitä parille teenjuojallekin!

Olisiko teehuoneessasi muuten lukupiiri ja/tai lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä teemailtoja? Ja blogi, jonka kautta nekin, jotka eivät pääse osallistumaan ko. toimintaan, voisivat kuitenkin päästä tapahtumista osallisiksi? Minun kahvilassani, joka olisi muuten kirjakaupan & antikvariaatin sekoitus, olisi tällaista yhteisöllisyyttä. :)
Booksy kirjoitti 02.01.2011 - 09:21
Kuulostaa ihanalta paikalta. Tulen vaikka afrikkalaiseen pöytään nauttimaan kannullisen rooibos-teetä :-)
Sanna (Saso) kirjoitti 02.01.2011 - 10:44
Kuulostaapa ihanalta teehuoneelta!:)

Mukavaa uutta vuotta ja kiitos ihanasta kirjoituksesta:)
Anki kirjoitti 02.01.2011 - 11:59
Voi, kuulostaa oikein ihanalta! Teetä ja kirjoja... Vaikka itse pitäisin vielä enemmän makeiskaupasta ja kirjoista :D
Reeta Karoliina kirjoitti 02.01.2011 - 16:17
Tervetuloa mukaan kaikki! :-) Ja Jenni, totta kai teehuoneessani kokoontuisivat myös kaikki kaupungin lukupiirit!
Mervi kirjoitti 02.01.2011 - 18:56
Kuulostaa ihanalta.
Tunnen jo nenässäni kaikkien ihanien teelaatujen tuoksut, ryyditettynä uusien kirjojen painomusteen vähän pistävällä kutituksella ja vanhojen kirjojen pölyn salaperäisellä säväyksellä.

Varmasti tulen piipahtamaan useasti teehuoneellasi!!

Niin ja oikein ihanaa vuotta 2011 myös sinne Osloon :)
Ilse kirjoitti 02.01.2011 - 23:05
Voi! Kiitos kutsusta ja ihanasta ideasta! Vaikka olenkin enemmän kahvinjuoja, tulen mielelläni tutustumaan eri teelaatuihin ja kirjasuosituksiin... ja sinuun!

Hyvää uutta vuotta!
Reeta Karoliina kirjoitti 03.01.2011 - 20:03
Kiitos Mervi, olet selvästi sisäistänyt idean! :-)

Ilse, kiitos ja tervetuloa! :-)

On meillä ehkä kahvinjuojille vähän jotain vanhaa pulverikahviakin jossan nurkassa… ;-) Nim. "Vähän katkera teenjuoja, jolle tarjotaan aina pussiteetä, kun muut saa jotain hienoa spesiaalikahvia" ;-)
penjami kirjoitti 04.01.2011 - 14:10
Mainiota.

Täytyy minunkin kehitellä jokin teeaiheinen kirjoitus keväämmällä, jonka yhteydessä voisin kirjallisuushenkisesti esitellä tätä teehuonettasi. Ehkä jopa kirjoitussarja. Mutta ei vielä, sillä näin keskitalven pimeydessä olen umpimielisesti vahvan kahvin pauloissa, eikä tee tunnu tyydyttävän tarpeitani. Poikkeuksena on mate, jota sain joululahjaksi. Tosin se ei ole teetä, vaan jonkinlaista yrttijuomaa.

Hyvää vuotta 2011 sinulle, blogillesi ja teehuoneellesi!



Reeta Karoliina kirjoitti 04.01.2011 - 21:58
Juu Penjami, kyllä sun nyt täytyy pistää pystyyn kirjoitussarja, ihan vaan jotta voit mainostaa mun teehuonettani! :-D

Oi voi, toivottavasti teillä lukijoilla ei nyt synny liian suuria odotuksia teehuoneen suhteen… ;-)

Mutta hei, ainakin meillä saa myös mate-juomaa!
Sara kirjoitti 05.01.2011 - 10:28
Hei Reeta Karoliina ja hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle!

Ilman muuta olen mukana viehättävässä teehuoneessasi, olenhan teen ystävä. Mielelläni otan vastaan suosituksia uusista teelaaduista ja tietenkin kirjoista.
Tomomi kirjoitti 05.01.2011 - 10:48
Olen teen suuri kuluttaja ja ystävä. Ihastuttava idea tällainen virtuaalinen teehuone. Voisin sitten joskus tulla sinne ihan oikeaankin teehuoneeseesi.
Reeta Karoliina kirjoitti 05.01.2011 - 15:00
Kiitos Sara ja Tomomi! Hauskaa, että olette mukana! :-)
Lumiomena kirjoitti 05.01.2011 - 15:09
Ajatus kirjallisesta teehuoneesta on viehättävä. Jos sellainen olisi oikeasti, olisin vakioasiakas. Ja täälläkin käyn mielelläni. Minun oli vaikeuksia löytää tänne, mutta onneksi Jenni linkitti sinut.

Kirjapinossasi oleva Harjukaupungin salakäytävät on hieno!
Reeta Karoliina kirjoitti 05.01.2011 - 15:30
Hienoa, että löysit tänne Lumiomena! :-) Tervetuloa!

Salakäytävät on jo luettu, siitä lisää myöhemmin, ehkä viikonloppuna tai ensi viikolla...
Satu kirjoitti 06.01.2011 - 08:40
Ihana, lumoava teehuone! :) Itse omistan unelmissani kirjakaupan, sellaisen kodikkaan jossa olisi kaikki seinät täynnä hyllyjä, tarjolla muutakin kuin uutuuksia, ja muutama mukava nojatuoli joihin voisi vähän istahtaa kirjoja selailemaan...

Teessä on muuten jotain kummallisen kiehtovaa: en edes mitenkään erityisesti pidä siitä, juon kyllä mielelläni jos jossain tarjotaan mutta en sitä kaipaa niin että ikinä ihan vaan itselleni keittäisin - mutta silti tekisi mieli ostella erilaisia teelaatuja ihan vain siksi että ne vaikuttavat niin kiinnostavilta ja houkuttelevilta! :D
Reeta Karoliina kirjoitti 06.01.2011 - 22:00
Satu, tee on kiehtovaa! Kaikki se historia ja eri kulttuurit, tavat ja erilaiset teeseremoniat. Yritän kuvata niitäkin täällä vähän tän vuoden aikana.

Sun kirjakauppa kuulostaa ihanalta sekin :-)
Salla kirjoitti 07.01.2011 - 20:46
Minäkin olen teen ystävä! Meneeköhän tämä kirjoista ja teestä tykkääminen jotenkin käsi kädessä...

Nyt minulla onkin poikkeuksellisen hyvät teenhankintapaikat ihan lähipiirissä. Fredrikinkadulla (Helsingissä) on The Ounce -niminen teekauppa, joka on venäläinen ketju ja jota pitää viehättävä suomenvenäläinen rouva. Sieltä saa todella hyviä teelaatuja unsseittain. Ostan usein erilaisia mustia teelajikkeita, lisäksi suosikkini on maustamaton rooibos, jota myydään siellä muistaakseni nimellä "Afrikkalainen sekoitus".

Aika lähellä olisi myös teeliike nimeltä "Thehuone", mutta siellä en ole käynyt, vielä, pitäisi kai ihan periaatteen vuoksi käydä.
Reeta Karoliina kirjoitti 08.01.2011 - 23:36
Salla, oli pakko heti googlettaa toi kauppa ja ihanat nettisivut niillä onkin!

http://www.ounce.fi/

Täytyykin pistäytyä tonne ensi kerralla Suomessa käydessäni.

Täällä Oslossa mun suosikkikauppa on Les Palais Des Thés. http://www.palaisdesthes.no/
Tuolla järjestetään teekurssejakin. Olen menossa tammikuun lopussa ;-)

Tuosta Thehuoneesta olen kuullutkin, mutta en ole sielläkään käynyt koskaan.
Salla kirjoitti 09.01.2011 - 09:52
Jos joskus tulet, niin laitapa viestiä, olisi mukava vaikkapa tarjota sinulle kirjallinen teekupponen. :) Asun nimittäin kivenheiton päässä...
Reeta Karoliina kirjoitti 09.01.2011 - 13:50
Kiitos kutsusta Salla! :-) Täytyy muistaa! Viime vuonna kävin Suomessa aina vain pyrähtämässä parin päivän reissuilla. Toivottavasti tänä vuonna pääsen jossain vaiheessa kunnon lomalle sinne!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code