"Minun grandma'ni on kova tanssimaan",

sanoi Sophie kun oli ensin

itse tanssinut minut pökerryksiin.

"Tiedän kyllä", sanoin,

"hän tanssi vanhempiesi häissä

paljain jaloin lattian miltei puhki."

"Oh my dear", tuumi Sophie,

"kyllä hän pian opettaa 

Isabellankin samoille tavoille,

nyt kun se osaa jo kävellä."

Puolen vuoden kuluttua 

Ainon kirje Irlannista:

Suvi Isabella tanssii jo hyrränä balettia.

Moderniako vai klassista,

ei vielä tiedetä.

Sain Suomesta tuliaisia, joiden mukana oli ihana kirja. Jotenkin juuri tällaista tarvitsen tällä hetkellä. Pertti Niemisen "Maailma pitäisi aloittaa alusta" on kannesta kanteen kaunis, lohdullinen, levollinen ja tärkeä kirja. Ensinnäkin pidän valtavasti tästä Otavan Runoja tunteville-sarjasta, jonka kaikki kirjat ovat samanmuotoisia käteen sopivia neliöitä varustettuna turvallisilla paksuilla kansilla. Itseltäni löytyy sarjasta ainakin Sanna Karlströmin "Taivaan mittakaava" ja muistaakseni joku toinenkin. (Ne odottavat yhä siellä Suomessa siskon varastossa.) Sen lisäksi pidän myös kirjan viimeiseltä aukeamalta löytyvästä kirjailijan kuvasta. Taas yksi näistä vanhoista viisaista miehistäni. Onneksi näitä yhä löytyy.

Mitä runollista lapsissa on?

Lapset, joita on pienestä pitäen 

kohdeltu ihmisinä,

oppivat pitämään aikuisiakin ihmisinä.

He näkevät selkeästi,

tekevät tarkkoja havaintoja

ja ajattelevat kirkkaasti,

ovat realisteja.

Lapset, joita ei ole alusta asti

kohdeltu ihmisinä,

eivät osaa ottaa aikusiakaan todesta,

vaikka joskus olisi aihetta.

He näkevät kyllä selkeästi

ja tekevät turhankin tarkkoja havaintoja,

mutta eivät tiedä,

mitä ajatella ihmisistä ympärillään.

Pelkkiä kuviako, pelkkiä sanoja

vailla merkitystä?

Luin yläasteella paljon Pertti Niemistä ja Kai Niemistä. Luulin tosin pitkään, että he ovat yksi ja sama henkilö ja joudun vieläkin vähän skarppaamaan, että muistan kumpi on kumpi. Pertti Nieminen on runoilija ja kiinalaisen runouden suomentaja. Kai Nieminen on edellisen poika, runoilija ja japanilaisen runouden suomentaja.

Tankoja ja haikuja luin suurella ilolla jo ala-asteella. Niemisten omat teokset löysin sitten teininä. Erityisen hyvin muistan Pertti Niemisen kirjan "Niin kiire tässä elämässä". Se kosketti aikoinaan kovasti.

Tässä "Maailma pitäisi aloittaa alusta" -runokokoelmassa Nieminen muistuttaa yllättävän paljon miespuolista Eeva Kilpeä! Teemat ovat pitkälti samoja. Molemmat runoilijat kirjoittavat paljon lapsista ja vanhenemisesta, luonnosta ja jossain määrin myös politiikasta. Ihmisyyden ja luonnon puolustus nousee esille voimakkaasti. Lapsella on lupa olla lapsi, hyödytön ja mitään tuottamaton olento, joka "opetaa isoisälleen zeniä ennen kuin osaa edes kontata". Oravalla on lupa olla orava ja varastaa pöydästä vaikka koko ranskanleipä.

Itseäni näissä runoissa liikuttaa ennen kaikkea se kaiken läpäisevä lempeys, lämpö ja huumori, jolla maailmaa katsotaan.

Makuuhuoneen ikkunan takana

kuusessa oli tänä keväänä

sepelkyyhkyn pesä.

Uros lennähti katsomaan,

kun tytöt tuulettivat verhoja.

Viikko sitten luin,

että sepelkyyhkyn rauhoitusaika loppui

(ensi kertaa moneen vuoteen).

Kenelle huutaisin:

            Älkää ampuko kyyhkyä,

            sehän on kanahaukan ruokaa.

            Parikymmentä grammaa linnunlihaa

            ravintolan lautasella

            näyttää naurettavalta.

Arvaan kyllä vastauksen:

            "Jos kanahaukka uskaltaa tulla näkyville,

            ammumme senkin ja kaikki muut haukat

            ja maakotkat ja merikotkat,

            puhumatta pöllöistä,

joihin runoilijakin taitaa kuulua.

Rauhoitus on akkojen puuhaa."

"Kiittäkää onneanne",

sanon, "ettei aaseja ammuta."

En tiedä olenko se vain minä vai onko tämä maailma oikeasti vähän vinossa. Tuntuu, että yhteiskunnan arvot vain kovenevat ja kovenevat, erityisesti nuorison keskuudessa. Vain harva nousee ylös ja sanoo, että on yhä olemassa muitakin arvoja kuin ne talouden sanelemat. Että ihmisen tärkeyttä ei oikeasti mitata sillä kuinka äänekäs ja röyhkeä hän on. Eikä valta aina tuo mukanaan viisautta.

Pertti Nieminen sanoo kaiken tämän. Kauniisti ja suoraan. Hän näyttää meille sen hyvän, johon julkisuudessa ja mediassa ei kiinnitetä huomiota. Hän näkee ohimennen sairaanhoitajan, joka puhuu kauniisti ja hellästi. Lapsen, joka hämmästyy tai ilahtuu. Sekä tietenkin omenapuita, mustaherukkapensaita, ruusuangervoja ja seitsemän peninkulmaa tuulta. Runoilijalla on hyvät silmät. Optimismia, mutta reippasti realismiakin.

En jaksa enää pilkata

niin kuin nuorempana.

Sitä paitsi:

olisipa outo päättäjä

joka runoja lukisi

saati että ymmärtäisi lukemansa.

Niemisen omien runojen lisäksi kirjasta löytyy myös hänen suomentamiaan T. E. Hulmen (1883-1917) runoja. Pidän näistäkin kovasti. En ehkä ihan yhtä paljon kuin Niemisen omista, mutta samaa kauneutta ja tarkkanäköisyyttä löytyy näistäkin.

RANTAKATU

(Elähtäneen herrasmiehen fantasia kylmänä katkerantuntuisena yönä)

Joskus ennen minut saattoi hurmioon

                                      viulujen houkutus,

kultakorkojen välke kovalla kiveyksellä.

Nyt ymmärrän,

että runon sisin olemus on lämpö.

Oi Luoja, kutista

tuo taivaan tähtiensyömä peite,

jotta voin kietoutua siihen

                         ja panna mukavasti maata.

(T.E.Hulme)

En tiedä mikä siinä on, että vanhuudesta ja kuolemanläheisyydestä kertovat runot koskettivat itseäni jo lapsena. Voisi helposti kuvitella, ettei minulla ole paljonkaan yhteistä vanhan miesrunoilijan kanssa, mutta silti osa näistä runoista tuntuu siltä, että ne on kirjoitettu juuri minulle. Näitä samoja puita minäkin olen miettinyt. Näistä minäkin olen saanut lohtua.

Vanhat tiesivät

että tuuli käy

            ja ruoho lakastuu

ja ruohon mukana kaikki kukat.

Tuntuu hyvältä tietää, että puut,

            että monen metsän puut

elävät, vaikka maailmani loppuu.

Kiitos tästä kirjasta! Sekä kirjoittajalle että lähettäjälle. Suosittelen lämpimästi!