Joku raja
14.12.2006 - 13:47 / Kategoriat: Lehdet
Lehti jota vihaan, mutta johon törmää aina ja kaikkialla, jos uskaltaa kotoaan poistua. Tänään sen kansi oli taas oikein erityiskaunis. Ensin se yksi mies joka tappoi vaimonsa. Sitten tämmöinen toinen mies, joka kuristi entistä kihlattuaan. Ja taisi siellä olla taas tämä kolmaskin mies, joka onkin koko kansan oma vaimonhakkaaja.
Mikä näitä miehiä perkele vaivaa? Minkä logiikan mukaan kannattaa mätkiä sitä ihmistä jota rakastaa? Miksi vaimonhakkaus kuuluu suomalaiseen perinteeseen yhtä tiukasti kuin sauna ja joulupukki? Aina tasaisin väliajoin alkaa suututtaa ja tulee niin voimaton olo tästä typeryydestä. Luin aikoinaan lukiossa Maria Jotunin "Huojuvan talon", koska halusin edes hiukan ymmärtää tätä perheväkivalta-kuviota. No, eipä auttanut. Inhosin koko kirjaa.
Ja juu, olen jo aikuinen ja olen nähnyt elämää jo enemmän. Tiedän, ettei maailma ole mustavalkoinen ja tiedän, että ihmiset tekevät virheitä, mutta silti tämä vaimonhakkaus on musta piste, jota en ymmärrä. En edes halua ymmärtää. Joku raja se on minunkin ymmärryksessäni. Saatana.
Mikä näitä miehiä perkele vaivaa? Minkä logiikan mukaan kannattaa mätkiä sitä ihmistä jota rakastaa? Miksi vaimonhakkaus kuuluu suomalaiseen perinteeseen yhtä tiukasti kuin sauna ja joulupukki? Aina tasaisin väliajoin alkaa suututtaa ja tulee niin voimaton olo tästä typeryydestä. Luin aikoinaan lukiossa Maria Jotunin "Huojuvan talon", koska halusin edes hiukan ymmärtää tätä perheväkivalta-kuviota. No, eipä auttanut. Inhosin koko kirjaa.
Ja juu, olen jo aikuinen ja olen nähnyt elämää jo enemmän. Tiedän, ettei maailma ole mustavalkoinen ja tiedän, että ihmiset tekevät virheitä, mutta silti tämä vaimonhakkaus on musta piste, jota en ymmärrä. En edes halua ymmärtää. Joku raja se on minunkin ymmärryksessäni. Saatana.
Ja kohta joku hyökkää jäkättämään, että ei miehiä saa syyllistää vaimonhakkaamisesta ja miksi ei puhuta näisten väkivaltaisuudesta. Plääh!
Olenkin aina välillä miettinyt, että miksi ketään ei saa ikinä syyllistää? Länsimaita ei saa syyllistää siitä mitä muualla tapahtuu ja suomalaisia ei saa syyllistää siitä, että oltiin sodassa Saksan rinnalla, eikä valkoisia saa syyllistää mustien ongelmista tai rasismista ylipäänsä, eikä rikkaita saa syyllistää optiomiljoonista eikä oikeastaan keneltäkään saa vaatia yhtään mitään nykyisin, ei varsinkaan toisten huomioon ottamista. Mutta eikö syyllisyys ole ihan terve tunne? Se kertoo, että jotain on vialla ja kannattaisi ehkä toimia toisin. Kyllä meillä jokaisella on monta asiaa, josta kannattaa ja pitää tuntea syyllisyyttä, koska se on hyvä keino kasvaa vähän ihmisenä.
Tämä blogi ainaskin kannattaa kaikkien syyllistämistä! Ei sitä pidä pelätä. Siitä pitää oppia.
mietin tuota, kun luokkatoverini psykiatrinen sairaanhoitaja sanoi tällä viikolla kun eräskin sätti minua muka tekemättömistä töistä, että ei myö syyllistetä, never ever. Mietin miksi hän sanoi niin, se kuulosti ammattipuheelta; älä koskaan syyllistä ihmistä. Aihe on mielenkiintoinen, en missään nimessä itse kannata lasten syyllistämistä, enkä usein aikuistenkaan, koska se menee helposti eteenpäin. Voihan sitä syyllistää itseäänkin aika helvetisti... Ja KUKA on tehnyt tämän, jalkapuuhun torille! entä seuraavana päivänä?
a) okei, tämä blogi ei kannata syyllistämistä ihan aina. Luepa vaikka tuo seuraava kirjoitukseni. Siinä nimenomaan kipuillaan sen kanssa, että itseään ei saisi syyllistää liikaa eikä tekemättömistä töistä pidä tuntea liikaa syyllisyyttä.
b) on myös vähän eri asia tuntea syyllisyyttä siitä, jos vähän laiskottelee töissä kuin siitä, että taas hakkasin vaimoni. Tästä jälkimmäisestä saa mun mielestä ihan hyvin tuntea syyllisyyttä.
c) joo, blogini ei myöskään kannata sellaista syyllisyyttä, joka jähmettää ihmisen ja ahdistaa niin paljon, ettei saa enää mitään tehtyä. Tämä blogi kannattaa sellaista syyllisyyttä, joka saa aikaan toimintaa.
d) jos joku ei ole vielä huomannut niin mä olen aika epälooginen ja ehkä vähän kiihkoilijakin välillä. (Ai välillä! Siis melkein aina...) Mutta, öö... sori. Oon silti. Niin ja aina kaikkea sanomaani ei tarvitse ottaa ihan kauhean vakavasti.
Mutta siis silti, luulen, että maailma on rakennettu vähän niin, että ne jotka tuntevat syyllisyyttä tuntevat sitä helposti ihan liikaa ja ne jotka eivät tunne niin ne eivät sit kans tunne. Ja sellaista vapauttavaa ja toimintaan johtavaa syyllisyyttä kannatan kyllä. Täytyyhän lapsenkin joskus tuntea syyllisyyttä, jotta se oppii oikean ja väärän eron, mutta sen jälkeen sen pitää saada pyytää anteeksi ja saada anteeksi ja ymmärtää ettei siihen syyllisyyteen pidä jäädä kierimään.
Mutta mielenkiintoinen keskustelu kyllä muuten. Muutkin saavat sanoa mielipiteensä, kiitos! :)
Nyt mä lähden ryypiskelemään pikkujouluihin ihan ilman huonoa omaatuntoa. Työkavereita en silti aio pokailla, vaikka Iltalehden kaltaiset tiedejulkaisut aina uutisoivat näitä hienoja tutkimuksia "Joka toinen haluaisi pettää pikkujouluissa!" Hmm, onkohan se tuo työkaverini tossa edessä vai toi toinen tuolla selkäni takana?
Ihana nähdä huomenna! :) :) :D
Joo, tosi hyvä linjaus, olihan sitä odoteltukin...;)
mutta oikeastaan kysymykseni oli että johtaako syyllistäminen syyllisyydentunteeseen vai johonkin muuhun ts. syyllistäminen ja syyllisyys ovat kuitenkin eri asioita -?
Keskustelu lähti kai siis siitä, että saako vaimonhakkaamisesta puhua ilman, että puhutaan miesten hakkaamisesta, sillä se voidaan nähdä miesten syyllistämisenä.
Hmm... Mun mielestä tässä asiassa miehiä saa syyllistää. Samoin mun mielestä meitä rikkaita länsimaisia ihmisiä saa syyllistää köyhempien maiden ongelmista.
Maailma on täynnä ihania miehiä ja länsimaissa on paljon hyviksiä, ei siinä mitään, mutta silti tietty määrä syyllisyyttä voi herättää ihmisen ajattelemaan ja toimimaan. Toisaalta syyllistäminen voi herättää myös vastarintaa ja kapinointia ja vihaa.
Äh, ehkä sä Raila olet oikeassa. Ehkä ihmisiä ei pitäisi SYYLLISTÄÄ, niiden vaan täytyisi itse tajuta SYYLLISTYÄ aina välillä ;-)
Nyt mua jo naurattaa. Taidan lähteä naukkailemaan glögiä ja unohtaa tämän kaiken hetkeksi.