...seisoin kylpyhuoneessa ja ripustin vaippoja kuivumaan. Ajattelin: "Tällainen minun elämästäni tuli. Olen mennyt naimisiin, olen saanut lapsen. Nyt ei tapahdu enää mitään - no, ehkä saan vielä pari lasta, ehkä muutan, mutta muuten ei tapahdu mitään muuta kuin, että ikää tulee lisää ja sitten olenkin jo vanha."

Tuntuu hyvältä voida todeta, että olin väärässä. Jos jotakin toivoisin tietäneeni 25-vuotiaana, niin sen, että olin väärässä.


Teksti on Merete Mazzarellan hienosta kirjasta "Tähtien väliset viivat - esseitä identiteetistä" ("Linjer mellan stjärnor : essäer om identitet" suom. Raija Viitanen). Siinä kirjassa on paljonkin hienoja kohtia, joita kannattaisi lainata, lukekaa vaikka itse! Se on hieno kirja. Mutta tuon kohdan haluan lainata, koska juuri nyt olen miettinyt niin paljon tätä elämääni ja tätä kulunutta vuotta. Miten 365 päivän aikana ehtii tapahtua niin paljon? Kuinka monta kertaa elämä ehtii kääntyä ympäri? Miten monta ääripään tunnetta ehtii elää läpi?

Ainakin itseltäni ovat karisseet luulot, että muka tietäisin minkälainen elämäni on. En hetkeäkään usko, että osaisin nyt ennustaa mitä teen ensi vuonna. Väsymys ja stressi palaavat taatusti tasaisin väliajoin, se on varmaa, samoi ilo ja nauru. Mutta kaikki muu on hämärän peitossa ja juuri tänään se tuntuu hyvältä, eikä yhtään pelota. On hyvä olla olemassa maailmassa, joka koskee ja sattuu ja tuntuu sitten kuitenkin taas hetken ajan niin pehmeältä ja lämpimältä, että huimaa. Epävarmuudessa eläminen voi tuoda mukanaan myös turvallisuutta. Luottamusta siihen, että tapahtui mitä tahansa niin minä pärjään ja pidän itsestäni huolta.

(Testasin juuri stressipistemääräni tältä viimeiseltä vuodelta. Kuulemma kannattaa hakea apua, jos pistemäärä ylittää 250. No, minun tulokseni oli lähes 550... Ja silti tänään hymyilyttää ja viikonloppu oli kaunis. Minäkin olen iloinen, että olin väärässä vuosi sitten.)