Kiinnostaako kirjaston tulevaisuus? Silloin kannattaa kuunnella YLE Puheelta keskustelu "Kirjastojen tulevaisuus". Kiinnostavaa puhetta siitä mikä on kirjaston merkitys tulevaisuudessa ja miksi kirjastot erikoistuvat jo nyt erityyppisiksi. Haastateltavana kirjastopalveluiden aluejohtaja Eeva Jäppinen.

(Rouva Jäppisen tärkein meriitti on tietenkin se, että hän on myös äitini! Ihana äiti! Olitpa taas fiksu!)

Heh, pakko nopeasti kehua Suomen kirjastolaitosta tässä lastenkirjaviikkoni keskellä. Täällä Oslossa, meidän kotinurkillamme avautuu pian uusi kirjasto. Selailin kirjaston blogia ja tärmäsin postaukseen, jossa kerrottiin, että kirjaston työntekijät olivat käyneet vierailulla Suomessa ja olleet erittäin vaikuttuneita siitä miten hienoja kirjastoja pääkaupunkiseudulta löytyy! Sieltä löytyi myös kuva uudesta Keski-Espoon kirjastosta Entressestä (jossa muuten äiti on töissä). Hienoa! 

Blogi-kirjoitus löytyy täältä.

 

Gå hit og les, så får dere vite hvor fine biblioteker vi har i Finland! (Og kom tilbake hit på fredag, da skal jeg skrive litt mer på norsk!)

Kuten blogini säännöllinen lukija tietää, en asu Suomessa, joten en yleensä pysy mukana suomalaisen kirjallisuusalan uutisissa enkä aina niissä muissakaan uutisissa. Kuulin tänään kuitenkin, että Espoon Entressen kirjasto on tehnyt jotakin hirvittävää ja shokeeraavaa: tarjonnut muslimiasiakkaille tyhjän nurkkauksen, jossa nämä voivat Ramadanin aikana rukoilla rauhassa!

Tästäkös on noussut haloo. Keskustelupalstat ja lehtien mielipidepalstat ovat täynnä pyhää vihaa huokuvia ihmisiä, jotka vastustavat tällaista toimintaa. Jopa jotkut kirjastoalan ihmiset ovat nousseet meuhkaamaan, että tällainen on väärin. En edes halua linkittää yhtään minnekään, kun olen niin ällistynyt, pettynyt ja surullinen. Ulkosuomalaisena olen oppinut arvostamaan monia asioita suomalaisuudessa, mutta juuri nyt tunnen suunnatonta helpotusta siitä, että en asu Suomessa!

Mistä tällainen vihan ilmapiiri oikein syntyy? Millaisella logiikalla joku voi kiihdyttää itsensä raivoon kuullessaan, että ison kirjaston tyhjästä nurkasta on annettu pari neliötä hiljentymistarkoitukseen? Mikä siinä on niin perinpohjin väärin ja hirvittävää? Minä en kuulu kirkkoon, en kristittyyn enkä muihinkaan, mutta en minä ahdistu, vaikka toiset uskoisivatkin ja jopa harjoittaisivat uskoaan julkisesti, niin kauan kuin tuo uskonnon harjoittaminen ei vahingoita muita. Ja jotenkin minun on hyvin vaikea nähdä kuinka jonkun toisen nurkassa hiljaa rukoileminen on muilta pois.

Surkuhupaisinta on, että ilmeisesti joku asiasta tuohtunut kunnon kansalainen (lue kiukkuinen rasisti) oli käynyt Entressen kirjastossa tarkistamassa tuon hiljentymistilan ja todennut sen olevan melko pieni, mutta oli samalla tuohtunut siitä kuinka kirjasto itsessään oli liian iso! Kyllä siinä taas veronmaksajien rahoja pistetään turhuuteen! Nih!

On se vaan kummallista kuinka usein nämä "maahanmuuttokriittiset" valveutuneet kansalaiset puolustavat kovaan ääneen Pyhää Suomalaista Kulttuuria, mutta pitävät samaan aikaan kirjastoja, taideapurahoja ja musiikkitaloa turhana hömpötyksenä.

Niin ja oikein hyvää huomista Id-juhlaa kaikille lukijoilleni!

1. Deichmanske bibliotek

Blogini pitkäaikainen lukija (jos täällä sellaisia käy) saattaa muistaa, että vuosia sitten listasin tänne elämäni kirjastoja. (Nuo vanhat kirjoitukset löytyvät helposti, jos klikkaat "Kirjasto"-kategoriaa tuolta vasemmasta sivupalkista) Silloin pääsin kuitenkin vain numeroon kaksi ja jätin viimeisen kirjaston roikkumaan. Olin juuri muuttanut Osloon ja mietin, että ehkä tuo numero yksi löytyisi täältä. Ja löytyihän se.

Täytyy silti lisätä, että suhteeni Olson pääkirjastoon, Deichmanske bibliotekiin, ei ole lainkaan niin lämmin kuin suhteeni noihin lapsuuteni ja nuoruuteni kirjastoihin Suomessa. Deichmansken kanssa olen tuntenut myös suurta turhautumista ja kiukkua. Sieltä löytyy toki langaton verkko (joka oli suureksi avuksi juuri kaupunkiin muutettuani) ja se on käsittääkseni ainoa paikka koko Oslossa, josta löytyy edes jonkun verran suomenkielisiä kirjoja. Siellä vieitin paljon aikaa ensimmäisenä Oslon syksynäni ja pidän edelleen kovasti tuosta vanhasta ja epäkäytännöllisestä rakennuksesta. Samalla kirjasto vaikuttaa kuitenkin antiikkiselta ja köyhältä Suomen hienoihin uusiin kirjastoihin verrattuna. (Esimerkiksi uudet Sello tai Entresse ovat käsittääkseni melkoisia unelma-kirjastoja.) Tuntuu uskomattomalta, ettei Oslolla muka ole varaa laajempaan kirjakokoelmaan, hienompaan tietokonetilaan tai ylipäätään rakennukseen, joka ei näyttäisi siltä, että on luhistumassa kokoon. Mitä enemmän olen kiertänyt ympäri maailmaa sitä enemmän arvostan Suomen super-hienoa kirjastolaitosta!

Lisäksi olen todella turhautunut Deichmansken suomenkielisen kirjallisuuden osastoon. Toki siellä kirjoja on, mutta olen valehtelematta lukenut niistä ainakin puolet ja se toinen puoli onkin sitten lähinnä Kalle Päätaloa. Masentaa kun samat kirjat nököttävät hyllyssä kuukaudesta (ja vuodesta) toiseen ja uutuudet saapuvat tänne niiiiin hitaasti. Minä, kirjastonhoitajan tyttärenä ja suurena kirjastojen rakastajana en kestä tällaista! Olen vuosien varrella tottunut siihen, että kirjasto on aarreaitta ja täynnä yllätyksiä, ei kokoelma pölyisiä päätaloja. Tiedän, tiedän, pitäisi olla kiitollinen edes niistä muutamasta suomenkielisestä niteestä tai alkaa lukemaan enemmän englanniksi tai norjaksi, mutta kun kaipaan suomen kieltä niin kovin! Kaipaan kirja-uutuuksia! Kaipaan vanhoja klassikoita! En halua ostaa jokaisella Suomen reissullani matkalaukullista kirjoja! (Eikä minulla oikeastaan olisi siihen varaakaan.) Sukulaisten ja ystävien jälkeen taidankin kaivata Suomesta eniten juuri kirjastolaitosta. Joten muistakaa te nauttia siitä siellä, senkin onnelliset suomalaiset!

Toisaalta, tämä Deichmansken kirjasto tulee kuitenkin olemaan tyttäreni ensirakkaus, hänen ensimmäinen kosketuksensa kirjastoon. Siksi vierailemmekin kirjastossa melko usein ja tyttärelleni sieltä löytyykin tarpeeksi luettavaa. Lastenkirjoja löytyy suomeksi muutama, joskus jopa niitä ihan uutuuksia ja norjaksi luettavaa löytyy tietenkin vaikka kuinka paljon! Lapsi selvästi nauttii kirjastoreissuista, hyllyistä täynnä ihanuuksia ja pienistä tuoleista ja sohvista, joilla noita ihanuuksia saa lueskella. Sitä hän ei tosin vielä täysin ymmärrä miksi nuo kotiin asti lainatut suosikkikirjat täytyy lopulta palauttaa takaisin.

Mutta ehkä sen piti mennäkin näin. "Elämäni kirjastot" -sarjan yhdeksän ensimmäistä kirjastoa olivat ne minulle rakkaat ja tärkeät, tämä viimeisin taas on tyttärelleni rakas. Ja koska se on tyttärelleni rakas, on se tietenkin myös minun elämässäni keskeinen kirjasto. Kävellessäni lapsen kanssa käsi kädessä lastenosastolle tuntuu siltä kuin palaisin kotiin.

2. Matinkylän vanha kirjasto

Tätäkään rakasta kirjastoa ei enää ole olemassa. Tuo pieni sympaattinen tiilirakennus Espoon Matinlahden ala-asteen vieressä, siinä kallion päällä, ei enää toimi kirjastona, sillä uusi ja hieno kirjasto palvelee nykyisin Isossa Omenassa. Tietenkin on hienoa, että kirjasto löytyy sieltä mistä ihmisetkin, mutta kyllä minä vähän jäin kaipaamaan tuota lapsuuteni tuttua pientä kirjastoa.

Matinkylän kirjastossa olen viettänyt kenties enemmän aikaa kuin missään muussa kirjastossa. Opin tuntemaan jokaisen hyllyn ja kirjojen oikeat paikat. Matinkylän kirjaston lastenosastolla ryhdyin lukemaan kirjoja järjestelmällisesti A:asta eteenpäin. Matinkylässä siirryin vähitellen lastenhyllyistä nuorisohyllyille ja sieltä vähitellen aikuisten hyllyyn. Lainasin musiikkinurkkauksesta C-kasetteja, löysin takaseinän hyllystä seksioppaita, jotka kovasti kiinnostivat varhaisteini-minääni, poimin siitä sohvaryhmän vierestä lattian tasolta ensimmäiset filosofiaa käsittelevät kirjani ja luin koulun jälkeen lehtiä siinä ikkunan vieressä, yleensä unohtuen tuijottelemaan ikkunasta alhaalla kulkevia ihmisiä. Kirjastossa oli turvallista ja ihanaa. Tutut kirjastonhoitajat hymyilivät lempeästi (paitsi se yksi punahiuksinen) ja minä seikkailin hyllyjen välissä miten huvitti.

Näin jälkeenpäin ajateltuna pidin erityisesti siitä, että aikuisten ja lasten kirjat olivat samassa tilassa, vain vähän eri puolilla huonetta. Isoissa kirjastoissa on aina se huono puoli, että eri osastot on niin selkeästi eristetty toisistaan, lastenkirjat kerroksessa 3, tietokirjat kerroksessa 2 jne. Itse pidän kirjastoissa juuri siitä mahdollisuudesta, että saatan vahingossa eksyä osastolta toiselle ja törmätä johonkin ihanaan yllättävään tuttavuuten, jota en lainkaan tullut kirjastoon hakemaan. Esimerkiksi etsiessäni jotakin tiettyä romaania saatan harhailla tietokirjojen puolelle ja lainata jotakin sieltä. Joskus haaveilenkin syntisesti kirjastosta, jossa kaikki kirjat olisivat hyllyissä sikinsokin, eikä ikinä voisi varmasti tietää mitä käteen osuu, törmääkö tänään lastenrunoihin vai syvän meren kaloista kertovaan opukseen. Mutta juu, tiedän, että sellainen kirjasto ei ehkä pidemmän päälle toimisi, mutta saahan sitä aina haaveilla!

Muistan kuinka nautin lapsena jo pelkästä matkasta kirjastolle. Vaihtelin eri reittejä, puikkelehdin välillä parkkipaikan läpi, joskus sitä puiden reunustamaa tietä pitkin, joskus kiersin huvikseni urheilukentän kautta ja takaisin tullessani luin tietenkin koko matkan juuri lainaamiani kirjoja. Muistan selvästi kuinka aloituin ensimmäisen Agatha Christieni ("Idän pikajunan arvoitus") hyppiessäni alas kalliota pitkin ja rakastuin siihen heti ensimmäiseltä sivulta. Muistan kuinka turvalliselta painava reppu tuntui selässäni, kun tiesin sen olevan täynnä kirjoja. Muistan talvi-illat, jolloin kävelin takaisin kotiin lumen natistessa jalkojen alla ja muistan kesäloman, jolloin poikkesin kirjastossa matkalla uimarannalle.

Monet muistoni Matinkylästä ovat ristiriitaisia. Asuin siellä lähes kymmenen vuotta enkä silti tiedä sopeuduinko sinne koskaan. Vietin siellä teini-ikäni ja noilta ajoilta jäi myös monia surullisia tai typeriä muistoja. Mutta Matinkylän kirjastosta minulla on vain hyviä ja lempeitä, innostuneita muistoja. Koskaan sen jälken en ole ollut missään kirjastossa niin kotonani kuin siellä. Koskaan sen jälkeen en ole ollut yhtä avoin ja vastaanottavainen. Koskaan noiden vuosien jälkeen minulla ei ole ollut yhtä paljon aikaa, yhtä paljon laiskoja iltapäiviä ja pitkiä kesäkuukausia, jotka olen saattanut käyttää kirjastossa vetelehtimiseen. Lapsuus on aikaa, jolloin ihmisen tulee löytää elämäänsä perusturvallisuus, joka sitten kantaa myöhemmin elämässä. Vaikka eteen tulee myöhemmin suruja ja pettymyksiä voi elämässä silti selviytyä, jos omistaa onnellisia muistoja niiltä ajoilta, jolloin oli vielä pieni ja uusi. Matinkylän kirjastosta minä löysin perusturvallisuutta, joka muistuttaa edelleen, että oikeasti maailma on kiinnostava ja innostava paikka, jossa minua kohdellaan lempeästi ja josta saatan löytää huikeita seikkailuja ja oppia ihmeellisiä asioita, jos vain ojennan käteni ja otan kiinni.

Sain tällä viikolla vihdoin kauan odottamani norjalaisen henkilötunnuksen, jee! Elämä helpottuu huomattavasti, kun voi avata pankkitilin ja muuta mukavaa. Aivan ensimmäiseksi hoidin kuitenkin kaikista tärkeimmän asian eli hankin norjalaisen kirjastokortin. Keskustelu meni suunnilleen näin:

"Hei! Jeg har flyttet fra Finland og jeg vil ha..."
"Kirjastokortin? Joo, onko sulla joku henkilöllisyystoditus mukana?"

Yllätyksekseni kirjastonhoitaja oli itsekin suomalainen! Kyllä tuli turvallinen olo. Hyvä, siis ainakin kirjastossa tulen pärjäämään. Heti ensimmäiseksi lainasinkin sitten suomenkielisiä runokirjoja, Viivi & Wagner-albumin ja muutaman norjankielisen kirjan Gustav Viglandista.

3. Kallio

Kallion kirjasto on rakas. Se seisoo niin kauniina ja turvallisena siinä Porthaninkadun yläpäässä, keskellä kaikkea, kukkulan laella, juuri niin kuin kirjastojen kuuluu. Hassua, että niin monet kylät rakennettiin perinteisesti kirkon ympärille, kirjaston ympärillehän ne olisi kuulunut rakentaa!

Kävin lukioni Kalliossa ja niihin aikoihin kirjastosta tuli tuttu. Sen kiviset portaat ja ikkunapöydissä nukkuvat humalaiset, lehtiosasto siellä ylhäällä parvella ja lukusalin hiljaisuus, sitä kaikkea opin rakastamaan. Kallion kirjasto on niitä kirjastoja joiden kaikkia palveluja olen käyttänyt ja joiden jokaisen sopukan tunnen. Olen lainannut kirjoja lastenosastolta ja musiikkia siitä lastenosaston vierestä, olen selannut läpi tietokirjat, käyttänyt kirjaston tietokoneita ja lukusaleja, tutustunut esillä oleviin näyttelyihin, lukenut hyllyjen välissä rakkausrunoja ja unohtunut lukemaan sarjakuvia niin, että olen myöhästynyt oppitunneilta.

Suoritin yliopistossa aikoinaan kenttätyönkurssin, jossa saimme tehtäväksi tutkia jonkin "kentän" ilmapiiriä ja ihmisiä kuin oikeaoppiset antropologit. Minä tein kenttätutkimukseni tietenkin Kallion kirjastosta. Hiippailin hyllyjen välissä, tein muistiinpanoja alkuasukkaiden tavoista ja kirjoitin pitkän analyysin siitä kuinka ihmiset kirjastossa toimivat. Se oli hauskaa ja mielenkiintoista. Kenties jonakin päivänä paljastan tutkimukseni tulokset täällä blogissakin.

4. Joensuun vanha kirjasto

Elämäni ensimmäisiä rakkauksia oli Joensuun vanha kirjasto. Se ei enää palvele kirjastona, mutta seisoo edelleen kauniina ja turvallisena siinä joen varressa. Muistan sen kiviset portaat, kaikuvat käytävät ja jopa M.A.Nummisen keikan lastenosastolla, silloin yli kaksikymmentä vuotta sitten. Vuosien ajan kuvittelin useiden kirjojen tapahtumapaikaksi juuri tuon kirjaston. Niiden kivisten seinien sisällä on tehty läjäpäin murhia ja suudeltu ensisuudelmia, ainakin minun mielikuvissani.

Äitini oli kirjastossa töissä ja siksi pääsinkin jo hyvin pienenä kurkistamaan kirjaston takahuoneeseen. Muistaakseni työntekijät tuskailivat tilojen ahtauden kanssa, mutta minä rakastin niitä pieniä käytäviä ja kulmauksia joiden kautta päästiin henkilökunnantiloihin. Toivoin aina, että joku asiakas huomaisi kuinka siirryimme äidin kanssa henkilökunnan alueelle. Olin varma, että jokainen heistä kadehti minua, pientä tyttöä, joka pääsi kurkistamaan lukittujen ovien taakse. Mikä maailmassa saattoi olla hienompaa, kuin päästä tutkimaan kirjaston salatut sopukat!

Kirjastoon ja sen ympäristöön liittyy muutenkin paljon muistoja. Tien toisella puolella on musiikkiopisto, jossa kävin pianotunneilla ja yhtenä talvena teini-ikäisenä kävimme piknikillä kirjaston lumisella pihalla. En muista miksi niin teimme, mutta hauskaa se oli. Siinä vanhan kirjaston viereisessä leikkipuistossa join joskus punaviiniä ja joki, no, mitä siitä nyt sanoisi. Joenranta on yhtä kuin koko Joensuu, joten siihen liittyy paljonkin muistoja ja tunteita.

Olin erittäin pettynyt, kun kirjasto myöhemmin muutti uusiin tiloihin toiselle puolen keskustaa, mutta uskon, että työntekijät iloitsivat. Joensuun nykyinen kirjasto vaikuttaa kyllä hienolta, mutta minkäänlaista tunnesidettä minulla ei ole siihen koskaan syntynyt.

5) Vallila

Muutama vuosi sitten asuin Vallilassa. En niissä kauniissa ihanissa puutaloissa, vaan koko kaupunginosan toisiksi rumimmassa talossa. Se kaikista rumin näkyi ikkunastani. Silloin oli ihanaa lähteä ulos ja kävellä rumien harmaiden kivitalojen ohi Puu-Vallilaan kirjastoon. Vallilan kirjasto on hyvin pieni, mutta jollain tapaa hirveän sympaattinen. Osa sen ihanuudesta johtuu varmaankin viereisestä lastentarhasta. Kirjastossa voi istua lukemassa lehtiä ja katsella ulos päiväkodin pihalle ja kuunnella sieltä kantautuvaa naurua ja kiljumista. Lapset ovat niin pöhköjä ja omituisia. Kirjat ja lapset sopivat hyvin yhteen. Kun koko kirjasto yrittää hyssytellä ja rapistella kirjansivuja mahdollisimman varovaisesti on ihanaa kun hiljaisuus rikkoutuu ja ulkoa kuuluva lapsen ääni kailottaa jotakin niin, että kirjastonhoitajatkin alkavat hihittää. Hieno kirjasto!

6. Aleksandria

Helsingin yliopiston Oppimiskeskus Aleksandria on kyllä hieno ja ansaitsee kehuja. Sieltä löytyy melkein mitä tahansa. Opiskelijakirjasto on iso ja toimiva, tietokoneita on nykyisin tarpeeksi ja sijainti on loistava varsinkin nyt kun se on yhdistetty kiinni Porthaniaan. Muutakin oheistoimintaa löytyy, kuten opiskelijoiden oma tila, jossa on sohvia ja mikro sekä uusi kahvila siinä Porthanin ja Aleksandrian välissä. Kielikeskuksen itseopiskelutilaa en ole kokeillut, mutta ainakin ideana se kuulostaa hyvältä. On aivan loistava systeemi, että tietokonetiloihin voi saada yökäyttöavaimen, jolla paikan päälle pääsee milloin tahansa. Gradua kirjoittaessani en vielä omistanut omaa konetta, joten Aleksandrian tiloissa tuli vietettyä useitakin öitä, koska yöllä siellä työskenteleminen oli rauhallisempaa. (Myönnän, että joskus olen myös baarista saapuessani hipsinyt Aleksandrian taukotilan sohville nukkumaan... Ne sohvat ovat niin kätevästi siinä keskellä kaupunkia.)

Opiskelijakirjasto on laaja ja toimiva, kunhan sitä ensin oppii käyttämään. Ensimmäisen vuoden opiskelijana olin ensin pökerryksissäni, kun kaikki tuntui niin hankalalta, yläkerrassa on tenttikirjoja ja kellarissa muuten muita tieteellisiä opuksia (ja myös paljon romaaneja filologian opiskelijoille! Jos jokin romaani on kaupungin kirjastoista lainassa saattaa sen löytää Opiskelijakirjaston kellarista!) Kirjojen luokittelujärjestelmäkin tuntui häkellyttävältä ja turhauttavalta, mutta melko pian sen logiikan oppi. Ja oli hämmentävää tajuta millaisia opuksia kirjaston uumenista oikeasti löytyy, miten helposti hyllyjen väleihin saattaa hukkua, sillä ne ovat täynnä toinen toistaan kiinnostavampia ja hassuimpia kirjoja. Tein graduni liittyen afrikkalaisiin uskontoihin, mutta opin samalla uusia asioita mm. argentiinalaisesta tangosta, mediatutkimuksesta ja seksuaalisten vähemmistöjen historiasta, koska en vain osannut kulkea kirjojen ohi niiden seistessä hyllyllä odottavan näköisenä.

Toisaalta Helsingin yliopiston kirjastojen toimivuutta voi myös moittia. Pikkiriikkisiä kirjastoja on ripoteltu sinne tänne ympäri Helsinkiä. Muistan, että gradua tehdessäni oli vaihe, jolloin olin lainannut kirjoja yli kahdeksasta eri kirjastosta. Tuntui typerältä käyttää päivässä tuntikausia ravaten ympäri Helsinkiä metsästämässä kirjoja. Vaikka pienet kirjastot voivatkin olla kodikkaita ja söpöjä, niin opiskelijan näkökulmasta on vain typerää, että niitä on niin monta.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin ihana ajatus, että kaikki se tieto on odottamassa ketä tahansa kiinnostunutta. Sillä Helsingin yliopiston kirjastoihinhan voi kuka tahansa saada Helka-kirjastokortin, eikä silloin tarvitse olla kirjoilla yliopistolla. Se on demokratiaa. Jotkut asiat maailmassa oikeasti toimivat.

7. Tapiola

Tapiolan kirjasto on yksi tärkeistä kirjastoistani. Siellä olen ollut itsekin nuorena kesätöissä ja mukavaa oli. Hieman vaarallista tosin. Istuessani palautuksessa laitoin suunnilleen puolet palautetuista kirjoista palautettujen kärryyn ja puolet tiskin alle varatakseni ne itselleni. Lähdin töistä joka päivä ison kirjapinon kanssa ja lainauksessa ollessani raastoi sydäntä, kun asiakas olikin löytänyt hyllystä juuri sen kirjan, jonka itsekin halusin. Yritin keksiä syitä, joilla voisin kieltäytyä lainaamasta noita kirjoja, mutta vielä tuolloin kiltteyteni voitti ahneuteni...

Pidän myös Tapiolan kirjaston rakennuksesta. Ehkä juuri kesätyöni vuoksi tuntuu, että kirjasto soveltuu erityisen hyvin valoisiin kesäpäiviin, jolloin jäätelön syönnin lomassa voi piipahtaa viileään kirjastoon lepäilemään. Kulttuurikeskukseen liittyy muutenkin paljon hyviä muistoja. Vuosikausia olen käynyt siellä Espoo Cinessä ja pienenä kävin katsomassa siellä useita erilaisia teatteriesityksiä, tanssia ja performansseja. Muistan itsekin joskus esiintyneeni Louhisalin näyttämöllä. Kaiken kaikkiaan ihana keidas keskellä kauppojen täyttämää Tapiolaa. Täynnä muistoja ja toimintaa.

8. Töölön kirjasto

Töölön kirjasto on tämän hetkinen kotikirjastoni. Se on ollut sellainen aikaisemminkin, joten sinne oli hyvä taas palata. Täytyy myöntää, että kovin usein en sinne ehdi, mutta pidän kirjastosta kovasti ja mielestäni se on kodikas. Juuri sopiva rauhalliseen ja päämäärättömään hortoiluun hyllyjen välissä. Erityisesti pidän puistosta, jonka läpi kirjastoon kävellään (siis jos tullaan Töölöntorilta päin). Jollain tapaa hidas zen-kävely puiston läpi sopii kirjastossa vierailuun saumattomasti. On hienoa, että kirjastoja löytyy keskeltä kaupunkia, kauppakeskuksista ja sieltä missä ihmiset liikkuvat, mutta mielestäni on tärkeää, että jotkun kirjastoista sijaitsevat myös syrjässä ja kauniin luonnon keskellä. Kirjastoon kuuluu kuitenkin tietty kiireettömyys, jonka lyötää helpommin puistoista kuin kaupungin keskustasta.

9. Metso

Tästä kirjastosta pidän erityisesti siksi, että sen alakerrassa on suosikkipaikkani Tampereella, Muumi-museo. Tuo museo on täynnä Toven, Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan tekemiä pienoismalleja sekä Toven alkuperäisiä vedoksia muumeista. Tämän museon KaAMukin ehdottomasti hyväksyy! Tosin museon yhteydessä olevassa kaupassa myydään muistaakseni melko paljon myös muumi-rihkamaa, joten siellä kannattaa vierailla varovaisesti.

Kirjastojen yhteydessä voisi mielestäni olla enemmänkin erilaisia museoita tai muita kulttuurikeskuksia. Esimerkiksi Rikhardinkadun kirjaston yhteydessä oleva Taidelainaamo on aivan loistava idea! Samanlaista yhteistyötä toivoisin enemmänkin.

Metson kirjastossa en ole useinkaan vieraillut kirjoja lainaamassa. Muumi-museon lisäksi olen kuitenkin  käynyt pitämässä siellä erilaisia koulutuksia ja tuollaisissa tilanteissa kirjasto on myös toiminut loistavasti.

Listaanpa kevään kunniaksi elämäni kirjastot TOP 10...


10. Kirjasto 10

Tämä on nykyisin yksi suosikkikirjastoistani. Unelmasijainti keskellä Helsinkiä! Enää ei voi oikein keksiä syitä myöhässä palautetuille kirjoille, sillä Kirjasto 10 on lähellä kaikkea ja auki melkein joka päivä kymmeneen asti illalla. Tänne tilaan kaikki kirjani ja tänne ne myös palautan. Täytyy kuitenkin myöntää, että hyvin harvoin käytän Kirjasto 10:n muita palveluita, koska kyseessä on musiikkikirjasto enkä itse kovinkaan usein lainaa musiikkia kirjastoista. (Levyjen täytyy olla omassa hyllyssä ja pysyä siellä...)

Kirjasto 10:ssä ei siis voi hortoilla hyllyjen välissä ja etsiä uusia tuntemattomia kirjayllätyksiä, sitä varten ovat seuraavat 9...

Anni Sinnemäki on pistänyt pystyyn Unelmien keskustakirjaston, joka tosin on auki vain ensi viikonlopun. Paikkana Kampin vanha linja-autoasema ja paikalla kirjailijoita Riikka Pulkkisesta Sofi Oksaseen ja Kauko Röyhkään. Paikalle saa tuoda omia vanhoja kirjojaan ja viedä toisten vanhoja mukanaan pois. Kuulostaa kivalta! Kivaa, kun tällaista järjestetään! Paikan päällä keskustellaan ja haastatellaan kirjailijoita. Tapahtumalla on tarkoitus muistuttaa kirjastojen tärkeydestä ja vauhdittaa keskustakirjasto-hanketta. (Niin ja tietysti mainostaa Anni Sinnemäkeä, mutta menkööt nyt sekin. Voi sitä huonompiakin vaalikampanjatapahtumia olla.)

Toiset käyvät matkoillaan museoissa ja tuijottamassa nähtävyyksiä. Minäpä käyn kirjastoissa. Oslon pääkirjasto oli hieno! Kaunis rakennus ja katosta roikkumassa hienoja julisteita eri kirjailijoista. Ibsenin kuolemasta on tänä vuonna 100 vuotta, joten ainakin hänen naamansa siellä näkyi. Muutenkin Ibseniä juhlittiin ympäri kaupunkia, mutta yhteenkään esitykseen en itse ehtinyt. Tuossa oslolaisessa kirjastossa oli muuten myös hyllymetreittäin suomenkielistä kirjallisuutta, siis suomeksi! Se oli aika yllätys. Kai niitä siellä joku lukeekin. Hieno paikka, kaikin puolin! Kaupunki, jonka kirjasto on niin viehättävä ei voi olla ihan onneton. Ja ne kirjakaupat... Niitä siinä kaupungissa kyllä riitti, vau...

Tähän väliin pieni hehkutus Suomen kirjastolaitokselle! Lapsena ajattelin aivan pokkana, että ei oikeastaan haittaisi, vaikka neliraajahalvaantuisin, jos vain voisin yhä lukea ja löytyisi joku kiltti kääntämään sivua. Nykyisin olen löytänyt jo hiukan muutakin elämänsisältöä enkä ole enää yhtä varma olisinko täydellisen tyytyväinen neliraajahalvaantuneena, mutta olen edelleen äärimmäisen kiitollinen Suomen ilmaisesta kirjastolaitoksesta. Onhan se ihmeellinen asia! Kuka tahansa voi astua ovesta ja löytää haluamansa tiedon ilmaiseksi. Melkein kaikki muu tässä maailmassa kuitenkin maksaa. Eivätkä vain kaupunginkirjastot ole ilmaisia vaan yliopistojen ja eri säätiöiden kirjastot myös! Aivan hillitöntä! Tätä osaa arvostaa erityisesti sen jälkeen, kun on nähnyt myös muuta. Usein matkustaessani yritän etsiä paikallisen kirjaston. Toisaalta puhtaasta mielenkiinnosta, mutta myös siksi, että siellä voi lukea niin monet paikalliset lehdet ilmaiseksi. Tähän mennessä vain Tanskassa olen nähnyt Suomen kirjastoihin verrattavaa meininkiä.

Buenos Airesin keskusta oli täynnä toinen toistaan ihanampia kirjakauppoja: kokkikirjoihin erikoistuneita kauppoja, musiikkikirjallisuuteen erikoituneita kauppoja, monikerroksisia mahtavia palatseja. Mutta kirjasto oli mielenkiintoinen kokemus...

Tullessaan sisään pääkirjastoon tuli asiakkaan täyttää monimutkainen lomake, johon tuli kirjoittaa yhteystietonsa sekä syy sille, miksi halusi kirjastoon tulla. A) opiskelemaan, b) lainaamaan kirjoja, (välissä monta espanjakielistä hämäräksi jäänyttä vaihtoehtoa) x) muu, mikä? Sen jälkeen mentiin läpi tiukasta turvatarkastuksesta ja siitä selviydyttyä oli jätettävä ulkovaatteet ja kaikki tavaransa (rahat, avaimet, taskuun unohtuneet karkkipaperit) lukolliseen kaappiin, joka toimi kolikoilla (siis sitä rahaa ei saanut takaisin). Itse kirjastosta sai jonkin kirjan, jos ensin täytti lomakkeen, antoi sen virkailijalle ja odotti, kun tämä haki teoksen. En tiedä miten paljon olisi pitänyt taistella, että olisi saanut kirjan kotiin asti, sillä luovutin melko nopeasti.

Suomen kirjastoissa parasta on se, että voi vain kävellä sisään, sulkea silmänsä ja tökätä sormensa hyllyyn. Yllättävän suuren osan suosikeistani olen löytänyt tällä tieteellisellä metodilla. Kappas! tällainen tuli, no luetaan.

Annan  Michael Mooren hoitaa kirjastonhoitajien kehumisen. Kirjansa "Stupid white men" Euroopan painoksen esipuheessa hän kertoo miten kustantaja meinasi 11.9.2001 jälkeen peruuttaa hänen kirjansa julkaisemisen. Moore kertoi asiasta tilaisuudessa, jossa oli paikalla myös hänelle tuntematon kirjastonhoitaja Ann Sparanese. Tilaisuuden jälkeen Ann meni kiukkuisena kotiinsa ja lähetti asiasta sähköpostia kirjastonhoitajaystävilleen...

I had no clue this was happening. Not until I got a call from HarperCollins.

"WHAT DID YOU TELL THE LIBRARIANS?" the voice on the other end of the phone demanded.

"What are you talking about?" I asked, wondering what he was talking about.

"You were out in New Jersey and you told the librarians everything!"¨

"There weren't any librarians in New Jersey and how do you know what I told anybody?"

"We got it off the Internet. Some librarians is spreading the whole story. AND NOW WE'RE GETTING HATE MAIL FROM LIBRARIANS!"

Hmm, I thought, librarians are certainly one terrorist group you don't want to mess with.

...

...

The publisher was clearly pissed that the whole thing was now in the public and that they were being -properly- seen as censors. Damn those librarians! Thank God for librarians! Of course, it should have come as no surprise that the librarians were leading the charge. Most people think of them as all mousy and quiet ant telling everyone to "SHHHHHH!" I'm now convinced that "shush" is just the sound of the steam coming out of their ears as they sit there plotting the revolution! You better believe they're mad. They aren't paid shit, their hours and benefits are continually being cut, their budgets are the first to be slashed, and they spend their days repairing the dilapidated forty-year-old books which fill their shelves. Of course it was a librarian who came to my aid! And it was proof to me once again just how big a difference one person can make.